Liikkuva laulureppu


 

Me, eli  Mari ja Timo Rautio Oulusta perustimme Liikkuvan Laulurepun vuonna 2009. Se sai alkunsa ajatuksesta yhdistää sosiaalialankoulutuksemme molempien muusikkotaustaan.  Liikkuvat lauluheput pakkaavat kapsäkkinsä ja liikkuvat sinne, missä tarvitaan musiikillista menoa ja meininkiä!

Pääpainonamme on lastenmusiikki. Olemme julkaisseet levyt ”Karkkikone”(2011),”Hattaroita ja hernesoppaa”(2012) ja ”Musikaalinen vuosi”(2014), ”Erilaista elämää” (2017) ja  ”Haaveiden maa” (2019). Nämä kaikki levyt pitävät sisällään omia laulujamme. Näiden levyjen myötä olemme keikkailleet runsaasti. Lastenkonserttimme ovat osallistavia ja mukaansatempaavia. Esiinnymme paljon duona, mutta myös koko bändillämme.  Myös Pikkukakkonen on esittänyt Musapoksi -ohjelmassaan laulujamme. Olemme julkaisseet myös nuottikirjan/kokoelmalevyn kahden ensimmäisen levymme lauluista ”Liikkuva Laulureppu Nuottikirja” (2014).

Muuta toimintaamme on erilaisten musiikkiryhmien vetäminen.

Musiikki on antanut elämäämme paljon iloa, sitä iloa haluamme jakaa kaikille kuulijoillemme.

 

 

Uusi levymme ”Yhteinen maailma” on julkaistu. Levyn teemana on suvaitsevaisuus ja yhteinen maailma josta meidän kaikkien on pidettävä huolta. Levytiedustelut meiltä: liikkuvalaulureppu@hotmail.fi

 

 

 

 

 

 

Scroll to Top